UKK Ready for Life

1. Olen valmistunut lukiosta, voinko hakea mukaan?

Ohjelmaan voivat hakea toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta vuoden sisällä valmistuneet tai viimeistään jakson aikana valmistuvat. Hakijan tulee olla valmistunut ammatillisesta tutkintoon johtaneesta koulutuksesta, joko perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnolla. Opiskelu on voinut tapahtua joko oppilaitoksessa, näyttötutkintona tai oppisopimuksella. 

2. Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta, voinko hakea mukaan?

Valitettavasti et, koska ohjelmassa tulee olla valmistunut toisen asteen koulutuksesta. Ammattikorkeakoulussa suoritetaan kolmannen asteen koulutusta.

3. Olen valmistumassa oppisopimuskoulutuksesta, voinko hakea mukaan?

Voit. Ohjelmaan voivat hakea mukaan myös näyttötutkinnon tai erityisammattitutkinnon suorittaneet.

4. Valmistun vasta hakuajan jälkeen, miten toimin?

Voit hakea mukaan vaikka opintosi olisivatkin vielä kesken, kunhan olet harjoittelujakson alkaessa valmistunut. Hakemuksen osana lähetettävän tutkintotodistuksen kopion voi toimittaa jälkikäteenkin.

5. Miten kauan valmistumisesta on voinut kulua ulkomaille lähdettäessä?

Ohjelmaan voi osallistua mikäli valmistumisesta on jakson alkaessa kulunut enintään vuosi. Jakson loppuessa valmistumisesta voi olla kulunut jo yli vuosi. Koronaviruksesta johtuvan poikkeustilanteen vuoksi ohjelmaan voi nyt hakea mukaan myös 18 kuukauden sisään valmistuneet. 

6. Milloin ohjelmaan voi hakea?

Ulkomaanjaksot alkavat aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Hakemus tulee toimittaa Allianssin nuorisovaihtoon noin 2-3 kuukautta ennen toivottua aloitusaikaa.

7. Miten asuminen on järjestetty kohdemaassa?

Majoitus on osallistujille maksutonta. Harjoittelijat majoittuvat yleensä asuntoloissa joko omissa tai jaetuissa huoneissa. Asuntoloissa on keittiö sekä kylpyhuone ja usein myös yhteinen oleskelutila. Joissain kohdemaissa (esim. Irlanti) majoitutaan isäntäperheeseen.

8. Onko paikkoja tarjolla kaikilta aloilta?

Harjoittelupaikat pyritään etsimään harjoittelijoiden toiveiden ja opiskelutaustan perusteella. Paikkoja on tarjolla kaikilta aloilta. Ranskassa tarjolla on ainoastaan hotelli- ja ravintola-alan paikkoja. Ranskan paikat sopivat hyvin myös matkailualan opiskelijoille.

9. Saako harjoittelusta palkkaa?

Ei. Harjoittelu on palkaton, joten omaa rahaa tulee varata ruokailuihin sekä muihin henkilökohtaisiin kuluihin. Poikkeuksena Ranska, jossa harjoittelijat saavat taskurahaa. Osallistujille myönnetään Erasmus+ -apuraha, joka kattaa sijoittamisen työharjoittelupaikkaan, matka-apurahan, majoituksen ja kohdemaan kielikurssin (poikkeuksena Irlanti, jossa kielikurssia ei järjestetä).

10. Olenko oikeutettu työttömyystukeen jaksoni aikana?

Ota yhteyttä työttömyystukeen liittyvissä asioissa omaan TE-toimistoosi.

 

Lue lisää Ready for Life -ohjelmasta täältä.